Kakolanruusun paksujen seinien sisäpuolella on heti kuin toisessa maailmassa. Pitkää käytävää rytmittävät holvikaaret ja jykevät pylväät, joiden välistä pilkistää lounge bar. Sen sydän on loimuava takkatuli ja tunnelman viimeistelee sopivan hämyisä valaistus.

Upottavassa nojatuolissa on helppo unohtaa, millainen sää ulkona on ja irrottaa kännykästä, sillä verkko toimii näiden seinien sisällä heikosti. Täydellinen pako arjesta – sitä täällä tavoitellaan.

– Me haluamme, että jokaiselle asiakkaalle jää hyvä mieli ihan kaikesta, sanoo Bar Manager Miika Virtanen.

Ylistys raaka-aineille

Sekä Kakolanruusun baarissa että keittiössä työskentelyä määrittelee käsityöläisyys. Kaikki tehdään alusta asti itse ja ammattilaisista huokuu rakkaus raaka-aineisiin ja makuihin. Menua ohjaa satokausiajattelu, joka varmistaa, että valitut raaka-aineet ovat parhaimmillaan.

Kun keittiö rakentaa ruokalistaansa, Miika ja kollegansa Jonni Leppänen pohtivat, miten he voivat hyödyntää keittiön raaka-aineista syntyvää hävikkiä juomien valmistuksessa.

– Kun kesäjälkiruuan mansikoista jäi yli kannat, keitimme niistä mansikkasiirappia. Talvella taas jälkiruuassa oli omenaa, joiden kuorista keitimme mehua glögiä varten, sanoo Miika. Mehuja puristamalla ja siirappeja keittämällä baaritiskin takana pystyy loihtimaan juuri sellaisia makumaailmoja kuin haluaa.

– Se tekee työstä mielenkiintoista, kun saa miettiä, miten voisimme hyödyntää raaka-aineet kokonaan. Miten saamme vihanneksista ja hedelmistä mahdollisimman paljon makua irti, jotta voimme tarjota jotain hienoa täällä baarin puolella. Se vaatii myös uudenlaisten tekniikkojen opettelua, sanoo Miika.

Mainetta mocktaileilla

Cocktailit täydentävät ravintolan tarjontaa ja juomalistalta löytyy aina sopivia vaihtoehtoja niin alkuun, ruuan kanssa nautittavaksi kuin jälkiruuaksikin. Listan suunnittelussa Miika ja Jonni aloittavat pohdinnat aina alkoholittomista vaihtoehdoista, sillä ne tuottavat eniten päänvaivaa.

– Ei missään nimessä riitä, että alkoholia sisältävästä cocktailista tehdään alkoholiton versio, vaan mocktailin pitää itsessään maistua herkulliselta. Lähdemme rakentamaan mocktaileja täysin maku edellä, ja meillä niitä myydään jo lähes yhtä paljon kuin alkoholillisia.

Yksi baarin ylpeydenaiheista onkin kaupungin laajin valikoima alkoholittomia tisleitä.

Paras tulee läheltä

Hävikin minimoinnin lisäksi vastuullisuus tarkoittaa Kakolanruusussa sitä, että korkealaatuiset raaka-aineet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä Varsinais-Suomesta. Luotettuja tuottajia onkin kertynyt jo roimasti vuosien varrella.

Hienointa kuitenkin on, että tältä samalta Kakolanmäen Graniittilinnan sisäpihalta ravintolaan tulee naapurissa leivottua juurileipää, vastapaahdettua kahvia sekä tuoreita oluita ja limonadeja.

– Tässä pihapiirissä on niin huikeaa osaamista, että laadukkaampia tuotteita ei tarvitse kauempaa etsiä, toteaa ravintoloitsija Sanna Gullstén.

Avotulta ja viiniherkkuja

Kakolanruusu oli Kakolanmäen ensimmäinen toimija, kun se vuonna 2017 aloitti pop up -tiloissa. Siitä saakka ravintolan ydin on pysynyt ennallaan: ruoka valmistuu avotulella ja kaikki annokset tarjoillaan niin, että ne on helppo jakaa pöytäseurueen kanssa – jos haluaa.

Huikean laadukkaita juomia, kuten samppanjoita ja muita viiniherkkuja, löytyy listan ulkopuolelta ns. mustasta kirjasta, ja koko kokemuksen kruunaa palvelu. Ravintoloitsijan sanoista huokuu arvostus henkilökunnan ammattitaitoa kohtaan.

– Saimme aivan alusta lähtien erinomaista palautetta palvelustamme ja tunnelmastamme. Olemme tosi iloisia, että moni henkilökunnastamme on ollut matkassamme ihan ensipäivistä lähtien ja olemme päässeet näkemään upeita kasvutarinoita. Palvelun tasosta emme tingi koskaan ja siksi meitä on paljon – myös lounge barissamme on pöytiintarjoilu.

Avotulella ruuan valmistaminen on Kakolanruusun erikoisuus, joka herättää asiakkaissa mielenkiintoa. Koivuklapeja ravintolassa kuluu kuukaudessa 7200 litraa.

– Viemme mielellämme asiakkaitamme keittiöön kierrokselle. Monesti avotulen lisäksi yllättää, miten paljon keittiössämme on ammattilaisia töissä.

Avotuli on yksi Kakolanruusun keittiön kulmakivistä. Illallisen yhteydessä voi myös itse päästä kurkkaamaan keittiöön.

Suositun ravintolan baariin on helppo piipahtaa ilman pöytävarausta nauttimaan juomista ja pienestä syötävästä – ja ennen kaikkea tunnelmasta.

Tämä porukka tietää, miten luoda makuja ja tunnelmia, jotka muistetaan pitkään.

Huikean laadukkaita juomia, kuten shampanjoita ja muita viiniherkkuja, löytyy listan ulkopuolelta ns. mustasta vihkosta, ja koko kokemuksen kruunaa palvelu. Ravintoloitsijan sanoista huokuu arvostus henkilökunnan ammattitaitoa kohtaan.